Tunnen kuin omat taskuni

Photo by Hermes Rivera on Unsplash

Kommunikoinnin apuvälineellä käydyt keskustelut ovat aina jossain määrin sidoksissa siihen sanastoon, jonka käytetty apuväline tarjoaa[1]. Laajin Suomessa käytetty kommunikointisovellus TAIKE sisältää yli 4000 eri sanaa, ja sen lisäksi järjestelmässä on satoja valmiita lausumia. Myös paperiset kommunikointikansiot voivat pitää sisällään useita tuhansia sanoja.

Merkit on muistettava

Kommunikoinnin apuvälineet asettavat käyttäjälleen aivan eri tyyppisiä kognitiivisia vaateita kuin mitä puhuva ihminen tarvitsee suunnitellessaan puhettaan. Puhevammaisen ihmisen täytyy mm. muistaa mitä mikin visuaalinen merkki tarkoittaa tai mitä puhesynteesi puhuu, kun merkkiä klikkaa sekä löytää se haluttu merkki tuhansien merkkien joukosta. Mitä paremmin puhevammainen ihminen tuntee oman kommunikoinnin apuvälineensä ja sen merkit, sitä nopeammin ja monipuolisemmin hän pystyy apuvälinettään käyttämään. Luonnollisesti, myös mahdollisuudet kompensoida sanastopuutteita paranevat, kun puhevammainen ihminen tuntee oman apuvälineensä.

Luonnollista käyttöä ja tavoitteellista harjoittelua

Kuten kaikki kieltä opettelevat ihmiset, myös puhevammaiset ihmiset oppivat tuntemaan oman kommunikointivälineensä sen aktiivisen käytön kautta. Myös lähi-ihmisiä ohjataan käyttämään kommunikoinnin apuvälineitä oman puheensa rinnalla, jotta puhevammainen lapsi saa osaavamman kielen käyttäjän mallia omalla kommunikointavallaan. Luonnollisen käytön lisäksi puhevammaiset lapset ja nuoret voivat harjoitella esim. lauseiden rakentamista merkki merkiltä puheterapiassa tai osana kouluopetusta. Sitä, kuinka paljon tai miten puhevammaiset ihmiset itse tutustuvat kommunikoinnin apuvälineidensä sanastoon ja käyttömahdollisuuksiin vapaa-ajallaan ei ole juurikaan nostettu esiin tutkimuksessa tai kuntoutuksen kentällä.

Sanaston tuttuus edesauttaa sujuvia keskusteluja

Tutkimusaineistoni keskusteluista ei voi suoraan sanoa kuinka hyvin puhevammaiset lapset ja nuoret tunsivat omat apuvälineensä, mutta näiden keskustelujen sujuva luonne viittaa siihen, että apuvälineet olivat heille tuttuja. Sanastojen tuttuus näkyi mm. monimerkkisissä lauseissa ja valmiiden lausumien oivaltavassa käytössä. Puhevammaiset lapset ja nuoret hyödynsivät myös kumppanien tuttuutta ja käyttivät ajoittain valmiita lausumia ei-kirjaimellisessa merkityksessä luottaen kumppanin taitoon tulkita lausuma halutulla tavalla. Lausumien luova ja strateginen käyttö nopeutti keskustelujen kulkua.

Ei ehkä sittenkään täysin tuttu

Keskustelujen aikana nousi esiin myös tilanteita, joissa kumppani jätti huomiotta puhelaitteella tuotetun lausuman, koska niiden sisältö oli tilanteeseen sopimaton. Tälläiset klikkaukset saattoivat liittyä motoriseen lipsahdukseen, mutta myös siihen, että puhevammainen lapsi tai nuori ei tiennyt, minkälaisen viestin merkki ”sisältää”. Valmiita lausumia käytettiin yhtäältä monipuolisesti niin, että samat lausumat eivät juurikaan toistuneet. Toisaalta tietyntyyppiset lausumat jäivät kokonaan käyttämättä; esimerkiksi vastaus- tai huudahduspartikkeleita, kuten ’okei’, ’mutta’, ’wau’, ’höh’, ei käytetty lainkaan. Todennäköisesti nämä puhevammaiset lapset ja nuoret eivät olleet saaneet myöskään mallia näiden ns. pikkusanojen käyttöön apuvälineidensä avulla. Puhuvien ihmisten keskusteluissa niitä kuitenkin käytetään paljon ja usein kuvaamaan vastaanottajan käsitystä ja asennoitumista edeltävään asiaan.

Ei tapahdu hetkessä

Kommunikoinnin apuvälineeseen ja sen mahdollisuuksiin tutustuminen vie aikansa. Siinä vaiheessa, kun puhevammainen ihminen voi sanoa tuntevansa laajan kommunikoinnin apuvälineensä kuin omat taskunsa, hänen on todennäköisesti täytynyt käyttää sitä tuhansia tunteja. Siihen on voinut mahtua tietoista harjoittelua puheterapiassa, parhaimpien kirosanojen etsimistä kaverin kanssa, tarinan kirjoittamista äidinkielen tunnilla, jälkipyykkiä kotiväen kanssa pelottavan leffan jälkeen ja ehkä pari jääkiekkomatsia hodarin kera.


[1] Mikäli puhevammainen ihminen kirjoittaa, ilmaisumahdollisuudet ovat rajattomat kuten puhuessa.

Nämä ovat yllä olevan tekstin avainsanat kuvina

Jeren mietteitä

Koulun henkilökunta auttoi

Kun menin Ruskeasuon kouluun (nykyiseen Valteri-Ruskikseen) vuonna 2007, puheterapeuttini ym. Ruskiksen henkilökunta tutustutti minut AAC-kansioihin. Opin sen käytön oppitunti yms. tilanteissa mm. hoitajien avustuksella. Kansion kuvasymbolit ja lauseiden rakennus niiden avulla oli melko helppoa opetellla.

Perheen kanssa leirillä

Seuraavana mulle esiteltiin tietokoneelle saatava kommunikointiohjelma TAIKE. Siinä erityisesti, puheterapeuttinani  tuolloin toiminut Irina oli aktiivinen. Olin mm. perheeni kanssa hänen ohjaamallaan leirillä, jossa harjoiteltiin TAIKEN käyttöä. Senkin opettelu tapahtui pääasiassa koulussa.

Kirjoituspuhelaitteen käytön oppiminen on helppoa

Käyttämääni kirjoituspuhelaitteita[1] Lightwriteria ja sittemmin Alloraa olen käyttänyt alusta asti paljon myös kotona ym. vapaa-ajalla. Niitä opin käyttämään vielä nopeammin kuin kansiota ja TAIKEA, koska osasin jo kirjoittaa ja kirjaimet olivat kirjoituspuhelaitteessa vain yhdellä aukeamalla. Tykkään erityisesti siitä, että kirjoittavilla laitteillani olen voinut ilmaista itseäni rikkaammalla kielellä ja lähettää tekstiviestejä. 


[1] Kirjoituspuhelaitteella siis tarkoitan pienen kirjoituskoneen näköistä laitetta, johon kirjoitan asiani kännyköistä tutun sanaennustuksen avulla. Painan sitten ”puhu”, jolloin laite puhuu kirjoittamani tekstin.

Danielin mietteitä

Koulu ja puheterapeutti harjoittelun apuna

Kun minä sain kommunikointikansion, opettelin käyttämään sitä puheterapiassa. Koulussa minä käytin kansiota opettajan ja avustajien kanssa. Joskus puheterapeutti ja tulkki näyttää vieläkin mallia, miten tehdään lause.

Muistan kansioni sanaston

Minä käytän paljon kansiota äidin, avustajan ja tulkin kanssa. Minä muistan kansion sanaston. Minä tunnen kansioni kuin omat taskuni.

Tärkeä käyttää joka paikassa

Paras tapa oppia käyttämään kansiota on käyttää sitä joka paikassa; vapaa-aikana, koulussa ja puheterapiassa ja monen eri ihmisen kanssa. 

Tuttujen kanssa luovaa käyttöä

Minä käytän kansiota sujuvasti ja luovasti[1]. Jos keskustelukumppani on tuttu, hän ymmärtää mitä minä tarkoitan. Minä opin vieläkin lisää. 


[1] Tulkin kuvailemana esimerkki siitä, miten käytän kansiotani luovasti. Ilmaisin ensin, että minulla on asiaa, ja minulla on kysymys. Sitten valitsin 1.kysymyssanan mikä, 2. verbikategoriasta alakategorian ajattelu, 3. verbit olla ja muistaa, 4. terveyskategorian 5. sanan sairaus. Näin siis kysyin: mikä on muistisairaus?

Daniel valitsi nämä kuvat kansiostaan

Janin mietteitä

Muistaminen on tärkeää

Kommunikoinnin apuvälineen käytössä on tärkeää, että muistaa mitä sanoja on ohjelmassa valmiina, ja mitä sanoja on tallentanut. Siten saa äkkiä haettua ne, eikä tarvitse etsiä sanoja sillä hetkellä. Näin keskustelu on sujuvaa.

Mallia bliss-taulun käyttöön

Sain ensimmäisen bliss-taulun pienenä, kun asuin Ronnissa. Sen puheterapeutti opetti minua käyttämään taulua ensin pari sanaa kerrallaan ja sitten siitä enemmän sanoja. Puheterapeutti käytti blisstaulua niin, että se puhui ääneen ja näytti sanoja minulle sen mukaan mitä puhui. Sitten minä pikkuhiljaa opin.

Kirjoitusharjoituksia

Sitten peruskoulussa opettaja jatkoi siitä, mitä Ronnissa jäi kesken. Harjoittelin yleensä itse Blissien käyttöä, mutta harjoittelin myös henkilökunnan kanssa. Koulussa kirjoitin Bliss ohjelmalla ensin pöytäkoneella aineita, ja se auttoi muistamaan mitä sanoja siinä koneessa oli. Kun parin vuoden päästä pyysin läppärin ja  sain kannettua sitä mukana, minun oli helpompi näyttää joka paikassa mitä tarkoitan.

Ennen vanhaan numerokoodeilla

Minulla oli 80-luvulla 4500 sanaa Bliss-ohjelmassa ja muistin kaikki merkit ulkoa. Sen lisäksi tein itse sanoja: tuttujen nimiä ja uusia Bliss-kielen sanoja. Ne hyväksyttiin osaksi kansainvälistä Bliss-kieltä. Minä käytin ohjelmaa numerokoodeilla, koska minulla on lukihäiriö. Syötin koneelle numerosarjan, joka vastasi jotain Bliss-merkkiä. Tietokoneen näytölle tuli merkkijonoja, joiden yläpuolelle tuli sana kirjoitettuna. Ensimmäisissä ohjelmissa ei ollut puhesynteesiä, vaan näytölle tuli pelkkä teksti. Yleensä minä muistin ulkoa sen numerokoodin, mutta tarvittaessa pystyin lunttaamaan koulun seinän ilmoitustaululta. Seinässä oli 500 sanaa; yläpuolella teksti, sitten bliss-merkki ja sen alapuolella oli numerokoodi. Yleensä minä muistin ulkoa koodit, eikä tarvinnut luntata.

Suuret sanamäärät hidastavat käyttöä

Tänä päivänä puhe on pääasiallinen kommunikointikeinoni. Lisäksi minulla on Bliss-kansio ja Grid3 kommunikointiohjelma koneella, mutta kaikki lähi-ihmiset eivät tänä päivänä tiedä, että minulla on puheongelmaan apuväline. Lähi-ihmiset vaihtuvat useasti ja hiljainen tieto ei kulje uusille hoitajille. Tunnen nykyisen järjestelmäni kuitenkin hyvin. Siinä on yli 4000 sanaa. Suuren sanamäärän takia, se on hidaskäyttöinen. Minä olenkin hakenut AAC-ohjaajan tunteja, jotta sanastoa voisi säätää.

5 thoughts

  1. Kuntouttajana minua kiinnostaa teidän apuvälinettä käyttävien vinkit siihen, millaista olisi hauska harjoittelu. Monen asiakkaan kanssa kun esim. Taiken harjoitteluun käytetään puheterapiassa vuosia, niin ideat saattavat joskus loppua kesken. Varsinkin jos käyttäjä ei itse vielä oikein tee aloitteita tai ole tottunut keskustelija, vaan vasta harjoittelee keskustelukäyttäytymistä. Onko teille jäänyt mieleen jotain tosi kivaa tilannetta, jossa on harjoiteltu apuvälinettä? Ja toinen, mikä kiinnostaa on asiointi eli ulkomaailmaan lähteminen esim. puhelaitteen kanssa. Onko teillä vinkkejä, missä paikoissa kokemus on ollut hyvä? Entä missä ei teitä ole huomattu ja huomioitu kun olette asioimassa, vai onko sellaisia kokemuksia?

    Tykkää

    1. Vastaus Paulalle: Minä tykkään käyttää puhelaitetta asioinnissa ja minulla on siitä hyviä kokemuksia. Minua on ymmärretty. Olen huutanut puhelaitteella Jokereiden matseissa.

      Tykkää

  2. Paulalle vastaus: Toinen osapuoli ei saa aina olla tuttu henkilö, vaan ulkopuolelta tuleva henkilö tuo uusia ideoita mukanaan puhevälineen käyttäjälle. Peruskoulussa me pelasimme muistipeliä Bliss-kielisillä merkeillä. Siinä piti tehdä pari kuvasta sekä Bliss-kuvasta, jotka tarkoittavat samaa asiaa. Peruskoulussa olin harmillisesti ainoa Bliss-kielen käyttäjä, mutta osa henkilökunnasta käytti kuitenkin Bliss-kieltä.

    Minä olen käyttänyt Blisskansiota ja Grid-ohjelmaa esimerkiksi pankissa, jossa sen käyttö huomioitiin. Pankkihenkilö oli minulle ennestään tuttu. Olen käyttänyt näitä myös kaupassa, mutta siellä ei huomioitu tätä ollenkaan.

    Tykkää

  3. Sillä taiken harjoitteluleirillä kävin ostamassa kaupasta kinkkua ja ananasta pizzaa varten, muistaakseni meni ihan hyvin.

    Tykkää

  4. Hyvä että pojilla on rohkeutta käyttää kommunikoinnin apuvälineitä erilaisissa tilanteissa, asioinnissa ja vapaa-ajan toimissa. Se on keino myös tuoda esille että on olemassa erilaisia tapoja tuoda ja saada äänensä kuuluville. Uskoisin, että yleensä vastaanotto on positiivista, varsinkin jos tilanne on häiriötön, kuten parturissa, pankissa yms tilanteessa asioiminen. Tietysti se edellyttää tilanteen miettimistä etukäteen avustajan kanssa ( riippuu myös kommunikointikeinosta). Tärkeä huomio tuo mahdollisuus keskustelujen välikommennttien, pikkusanojen, käyttämiseen. Niinhän me teemme käyttäessämme puhetta, hei kiva juttu, ai jne..
    Kannustusta pojille edelleen rohkeuteen käyttää apuvälineitä erilaisissa tilanteissa!

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Paula Herkman Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s