Katoavatko eleet?

Tutkimusosuuden on kirjoittanut puheterapeutti ja väitöskirjatutkija Sanna Lemmetyinen, joka tutkii apraktis-afaattisten ihmisten kommunikaatiotaidoissa tapahtuvia muutoksia ajan kuluessa.

#afasiakeskustelu / Sanna, Kirsi ja Tiina/

Photo by Vitamina Poleznova on Unsplash

Itse kukin saattaa joskus joutua tilanteeseen, jossa ei ole yhteistä kieltä toisen ihmisen kanssa. Jollain tavalla puhekumppani pitäisi kuitenkin saada ymmärtämään. Luontevin keino on yrittää ilmaista asia elein. Ele voi olla yksinkertainen kohdetta osoittava ele, tai opittu ele, kuten vaikkapa kämmenen ojentaminen pyynnön merkiksi. Pantomiimin avulla voi kertoa monimutkaisempiakin asioita, esimerkiksi nälän merkiksi voi hieroa vatsaansa ja lusikoida leikisti ruokaa suuhun.  

Afaattinen ihminen kokee jatkuvasti tilanteita, joissa sanat puuttuvat ja asia pitäisi saada kerrottua toisin. Afaattisten ihmisten onkin todettu käyttävän runsaasti eleitä kommunikoidessaan. Puheen vaihtaminen eleilmaisuun ei silti kaikissa tapauksissa ole helppoa.

Tutkimusten perusteella afaattisten ihmisten eleet ovat usein epäselvempiä kuin terveiden puhujien eleet. Afaattinen ihminen voi tietää, mitä haluaisi sanoa, mutta ei onnistu tekemään tarkoitustaan vastaavia eleitä. Joskus puheen korvaaminen eleellä ei tapahdu oma-aloitteisesti ja tällöin voi auttaa, jos puhekumppani kannustaa siihen ääneen; ”yritä näyttää se eleellä”. On myös tärkeää, että puhekumppani varmistaa, että on ymmärtänyt afaattisen ihmisen eleen oikein. Eleitä on myös hyvä ihan tarkoituksella harjoitella, sillä harjoittelun on tutkimuksissakin todettu parantavan eleiden käyttämistä ja selkeyttä.

Mistä eleiden toteuttamisen vaikeus sitten johtuu? Afaattisella ihmisellä voi olla vaikeuksia käyttää käsiä, mikä vaikuttaa eleiden tuottamiseen. Oikeassa kädessä saattaa olla aivohalvauksesta johtuen lihasheikkoutta. Eleiden toteuttaminen voi olla silti haastavaa, vaikka kädessä ei olisi halvausta. Afaattinen ihminen ei ehkä kykene mielessään pukemaan ajatustaan sanoiksi, minkä vuoksi ajatuksen muuttaminen eleeksikin on vaikeaa. Tutkimus puhuu myös asymboliasta, mikä tarkoittaa, että elämän varrella opittu tuttu merkkikieli on unohtunut. Eleiden tuottamisvaikeuden taustalla voi olla myös apraksia (ks. Afasia-esite s.9), joka tarkoittaa liikkeen suunnittelun vaikeutta, vaikka liikettä tekevä kehonosa olisi terve. Eleisissä apraksia tulee esiin siten, että eleen aloittaminen voi olla vaikeaa, eleestä tulee epätarkka tai ele ei muistuta sitä, mitä pitäisi. Puhekumppanin on tällöin vaikea ymmärtää, mitä eleellä halutaan kertoa.

Omassa tutkimuksessamme tarkastelemme, tapahtuuko ajan myötä eleiden tuottamisessa paranemista apraktis-afaattisilla ihmisillä, joilla olisi tarve korvata puuttuvaa puhettaan eleillä. Näyttää siltä, että osalla taito eleilmaisuun kohenee, mutta osalla ei. Toistaiseksi aihetta on tutkittu vain vähän (Lemmetyinen, Hokkanen & Klippi, 2019).   

Tässä on yllä olevan tekstin avainsanat kuvina.

Kirsin mietteitä

Kaverit, siskot ja äiti eivät aina ymmärrä, mitä yritän sanoa. Silloin turvaudun eleisiin. Kun minä kerron jotain, enkä muista sanaa, yritän ensin kertoa sen eri tavalla ja sitten yritän esittää sen eleillä. Välillä keskustelukumppanit arvaavat oikein, välillä ei. Minulle voi tulla oikea sana vasta myöhemmin mieleen.

Jos mahdollista osoitan sitä esinettä, mitä tarkoitan. Tällä tavalla asia on helppo, mutta yleensä puuttuva sana ei ole näytettävissä. Sairastuttuani meni pari vuotta, että en puhunut ollenkaan. Silloin osoittaminen oli ainoa keinoni kommunikoida. Nyt on tullut puhetta enemmän ja osoittaminen on jäänyt vähemmälle.

Tiinan mietteitä

Minä koen, että eleiden tuottaminen on minulle vaikeaa. Jos olen liikenteessä, minulla on keppi käytössä. Se on terveessä vasemman puoleisessa kädessä. Ennen kuin voin alkaa elehtimään, keppi pitää saada jonnekin. Olen oikeakätinen ja nyt se on halvaantunut. En osaa käyttää vasenta kättä niin hyvin kuin ennen käytin oikeata. Minä haluan myös vähän piilotella halvaantunutta oikeaa kättäni.

Kahvilassa käydessäni en oikein tarvitse apuja. Joko otan itse mitä haluan tai osoitan mitä haluan. Mutta jos on vaikeampi tehtävä, niin on helpompaa, jos minulla on joku mukana.
Siskoni kanssa jutellessa en tarvitse eleitä, kun puhe sujuu hyvin. Luotan siihen, että siskoni ymmärtää minua. Asiointitilanteissakin siskon läsnäolo parantaa puhumista. En oikein koe eleitä omaksi kommunikointimenetelmäksi. Minä yritän ennemminkin selvitä puhumalla. Jos en heti muista oikeaa sanaa, yritän miettiä toista vastaavaa.


One thought

  1. Hyvä ja tärkeä kirjoitus. Eleet onkin hyvä ottaa käyttöön arkisissa tilanteissa ja läheinen voi näyttää mallia puheen rinnalla. Läheinen myös huomaa pienenkin edistymisen paremmin ja se on hyvä sanoa ääneen. Mikä onkaan mukavampaa kuin saada positiivista palautetta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s