Ilmeet ja eleet ovat aina läsnä

#avusteinenkeskustelu / Kaisa, Daniel, Jani ja Jere

Tutkimusosuuden on kirjoittanut vieraileva bloggaajamme, puheterapeutti ja tutkija Kaisa Launonen, joka on perehtynyt erityisesti tukiviittomien käyttöön viestinnässä.

Kun puhuvat ihmiset keskustelevat kasvotusten, eleillä ja ilmeillä on tärkeä merkitys sille, kuinka viestit tulkitaan. Tätä on tutkittu paljon. Sen sijaan on vähän tutkittua tietoa ilmeiden ja eleiden merkityksestä keskusteluissa, joissa käytetään apuvälinettä. Usein kyllä sanotaan, että apuvälineen rinnalla käytetään ilmeitä, eleitä, katsetta, ääntelyä ja ehkä puhettakin. Näiden keinojen käyttö ja merkitys on kuitenkin erilaista kuin puhutuissa keskusteluissa.

Ilmeet ratkaisevat, kuinka puhuttu viesti tulkitaan

Kun ihmiset puhuvat keskenään, tavallisesti kuulija katsoo puhujaa lähes koko ajan. Puhuja katsoo enimmäkseen muualle, vilkaisee kuulijaa vain välillä, ja siirtää katseensa kuulijaan vasta, kun puheenvuoro on lopussa. Puhujan ilmeet vaihtelevat puheenvuoron aikana ilman että hän aina tiedostaa sitä itse. Ilmeiden vaihtelu voi olla hyvin pientä, mutta silti kuulija tulkitsee puhujan ilmeitä koko ajan. Vaikka hänkään ei kiinnitä puhujan ilmeisiin tietoisesti huomiota, ne usein ratkaisevat viestin lopullisen tulkinnan. Ihan samoilla sanoilla voidaan ilmaista iloinen tai surullinen viesti, puhua totta tai valehdella. Yleensä kuulija osaa tulkita viestin sävyn automaattisesti oikein. Vaikka tätä on tutkittu paljon, vieläkään ei osata selittää tarkasti, kuinka tuo tulkinta syntyy. Sitä on vaikea tutkia, koska se on enimmäkseen tiedostamatonta ja automaattista.

Kommunikoinnin apuväline vaikuttaa ilmeiden ja eleiden käyttöön

Kun apuvälineellä itseään ilmaiseva ihminen kuuntelee puhuvaa ihmistä, hän osaa luultavasti tulkita puheen rinnalla toimivia pieniä keinoja samalla tavalla kuin puhuvatkin ihmiset. Kun hän ilmaisee itseään apuvälineellään, ilmeitä ja eleitä ei voi käyttää eikä tulkita samalla tavalla kuin puhuttaessa. Jos viestin muodostaminen kestää kauan, kumppani ei ehkä tarkkaile viestin muodostajaa sinä aikana ollenkaan. Hän voi touhuta omia asioitaan ja siirtää katseensa toiseen vasta, kun tämä ilmaisee olevansa valmis. Puhuva kumppani ei siis aina tiedä, millaisia ilmeitä apuvälineen käyttäjän kasvoilla on. Tällä voi olla paljon ilmeitä, mutta jos viestin muodostaminen vaatii häneltä isoja ponnistuksia, hän voi keskittyä viestin muodostamiseen niin, että ilmeet eivät juurikaan vaihtele. Silloin tulkinnan kannalta on ratkaisevaa, millainen ilme apuvälineen käyttäjällä on silloin, kun hänen ilmauksensa on valmis. Joskus tästä hetkestä käynnistyy kuitenkin neuvottelu, jonka avulla viestin merkitystä tulkitaan ja tarkennetaan. Tämä merkitysneuvottelu voi saada aikaan monenlaisia ilmeitä, jotka eivät liity varsinaisen viestin merkitykseen mitenkään.

Apuvälinettä käyttävä ihminen ei yleensä käytä eleitä sinä aikana, kun hän muodostaa ilmaustaan. Mahdolliset eleet tulevat mukaan usein vasta sitten, kun puhuva kumppani tekee esimerkiksi tarkentavia kysymyksiä. Niihin apuvälineen käyttäjä voi vastata esimerkiksi osoittamalla tai jäljittelemällä jotakin toimintaa kuvaavaa liikettä.

Ilmeet ja eleet voivat olla hyvin yksilöllisiä

Ilmeiden ja eleiden käyttöön voi vaikuttaa myös mahdollinen liikuntavamma. Silloin puhuvan kumppanin tulkintakykyyn vaikuttaa paljon se, kuinka hyvin hän tuntee apuvälineen käyttäjän ja tämän tavallisesta poikkeavat ilmeet ja eleet.

Kuinka apuvälineen, ilmeiden ja eleiden yhteiskäyttöä voisi tutkia?

On usein vaikea tutkia ihmisten sellaista käyttäytymistä, joka on automaattista ja tiedostamatonta. Puhuvat ja apuvälinettä käyttävät ihmiset käyttävät ilmeitä ja eleitä viestimisen aikana eri tavalla. Niissä on selvästi myös yhteisiä piirteitä. Apuvälinettä käyttävien ihmisten viestinnän tukemisen kannalta olisi varmasti hyödyllistä, jos noita eroja ja yhtäläisyyksiä tutkittaisiin enemmän ja ymmärrettäisiin nykyistä paremmin.

Janin mietteitä

Tuttujen kanssa eleitä käytetään paljon

Käytän joidenkin kavereiden kanssa aina eleitä. Mun tutulla on aakkostaulu. Mun on hankala lukea sitä.  Tulkitsen hänen eleistään, mitä hän juttelee. Joskus hänellä ei ole aakkostaulua edes pöydällä esillä. Se ei puhu ollenkaan. Se huitoo sinnepäin. Sillä on pakkoliikkeitä, eikä hän pysty aina hallitsemaan eri eleitä.

Sitten toisella tutulla on halvaus. Hän puhuu, mutta tarttee tietää jutun alkuperä, sillä häneltä ei tule aina oikea sana suusta. Sitten tarttee olla tuttu henkilö, joka tuntee hänen eleet ja ilmeet.

Kolmas mun tuttu sanoo ainoastaan kyllä ja ei. Sillä on cp vamma. Hän käyttää scleran kuvia  ja valokuvia irtokuvina. Aina ne ei ole mukana. Hän käyttää paljon osoittelua ja ilmeitä, kun hän keskustelee.

Välillä riittää pelkkä elekieli

Kun mun tuttu tuntee perinpohjin minut, niin välillä ei tartte kunnon sanoja, elekieli riittää. Mun peruskoulun aikanakin elekieli riitti, ei tarttenu sanoja. Koulun henkilökunta sekä kaikki koulussa arvasi, mitä minä tulen sanomaan elekielen avulla. Asuntolassakin kaikki tiesi mun elekielen. Osa mun tutuista arvasi etukäteen mun eleistä, mitä minä aion Bliss-taulusta näyttää. Koulun alkuaikana minä puhuin pari sanaa ja yhtäkkiä puhuin enemmän.  

Eleet apuna, kun toinen ei ymmärrä

Käytän välillä ilmeitä ja eleitä, kun toinen osapuoli ei ymmärrä mun puhetta. Osaa mun puheapuvälineistä on hankala käyttää. En saa itse bliss kansiota tuolin takaa. Jos olen yksin tilanteessa ja toinen osapuoli ei ymmärrä mun puhetta, niin otan eleet käyttöön.  En aina huomaa että otan automaattisesti eleet ja ilmeet käyttöön.

Danielin mietteitä

Minä käytän paljon ilmeitä ja eleitä. Ilmeillä minä voin näyttää miltä minusta tuntuu, esim olenko iloinen, surullinen, innostunut, huolestunut tai jos minua joku asia ärsyttää.

Minulla on myös haluan kysyä-ilme. Ilmeet ovat helppoja ja nopeita käyttää. Tuttu keskustelukumppani ymmärtää hyvin ja nopeasti minun ilmeet. Vieras oppii helposti minun kyllä- ja ei ilmeet ja eleet.

Minä en katso puhujan ilmettä, minä kuuntelen puhujan ääntä. 

Jeren mietteitä

Itse käytän puhelaitteeni Alloran ohella mm. sormittamista (eli viiton kirjain kirjaimelta)  sekä joitain tukiviittomia. Lisäksi käytän jonkun verran puhetta, jota lähipiirini ja avustajani ymmärtävät. 

Ilmeitä käytän esimerkiksi niin, että toisinaan kirjoittaessani Alloralla saatan hymyillä/naureskella itsekseni, jolloin äitini sanoo: ”Mitäköhän sieltä tulee?”. 

Eleitä käytän esimerkiksi huumorin ilmaisussa (esim. näytän pitkää nenää). 

Ilmeet ja eleet ovat kyllä  kieltäni RIKASTUTTAVA asia ja käytän niitä usein. 
P.S. Suosittelen muillekin:)