Ihan niin kuin ennen – vain sanat puuttuvat

#afasiakeskustelu / Asta, Kirsi ja Tiina/

Tutkimusosuuden on kirjoittanut puheterapeutti ja väitöskirjatutkija Asta Tuomenoksa, joka tutkii afaattisten ihmisten kotikeskusteluja

Photo by Jacek Dylag on Unsplash

Usein sanotaan, että afaattinen ihminen kommunikoi paremmin kuin puhuu. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Me kaikki kommunikoimme sanojen lisäksi ilmein, elein ja vaikkapa äänensävyin. Näiden erilaisten kommunikointikeinojen käyttöä pidetään myös afaattisten ihmisten vahvuutena. Afasiaan liittyy tavallisesti myös haasteita käyttää käsiä, joka voi vaikeuttaa eleilmaisua. Tästä huolimatta afaattisilla ihmisillä voi kuitenkin olla hyvin säilynyt kommunikointikyky.

Keskustelunanalyyttisen vuorovaikutustutkimuksen mukaan keskustelu rakentuu vuoro vuorolta aidoissa keskustelutilanteissa. Sen perusteella tiedetään, että vuorovaikutuksessa on paljon kirjoittamattomia sääntöjä, jotka omaksumme lapsuudessa, puheen ja kielen oppimisen rinnalla. Tiedämme esimerkiksi sen kummemmin ajattelematta, milloin voimme keskustelussa ottaa puheenvuoron, tai mitä ja miten ystävän esittämään kutsuun on hyvä vastata: myönteisen vastauksen annamme heti innostuneella äänensävyllä, kun taas kielteistä vastausta viivyttelemme ja selitämme monisanaisesti.

Afaattisista ihmisistä tehty vuorovaikutustutkimus osoittaa, että afasiasta huolimatta he hallitsevat edelleen nämä vuorovaikutuksen säännöt. Afaattiset ihmiset esimerkiksi käyttävät katsettaan tavanomaiseen tapaan sanoja hakiessaan: katsovat poispäin, kun haluavat miettimisrauhaa ja kuulijaan, kun haluavat kutsua hänet avuksi (Helasvuo ym., 2004). Omassa tutkimuksessamme tarkastelimme vaikea-asteisesti afaattisten ihmisten ja heidän puolisoidensa kotikeskusteluja (Tuomenoksa ym., 2021). Huomasimme, että afaattiset ihmiset käyttivät keskustelussa tuttuja fraaseja, kuten semmosta se on, oikea-aikaisesti. Tämä loi yhteenkuuluvuuden tunnetta puolisoiden kesken, vaikka fraasit eivät sinänsä välittäneet uutta tietoa. Nämä ovat käytännön esimerkkejä afaattisten ihmisten säilyneestä kommunikaatiokyvystä!

Tutkimukset ovat toisaalta myös osoittaneet, että afaattisen ihmisen kommunikointikyvyn esille saamiseksi keskustelukumppanin rooli on ratkaiseva. Keskustelukumppani voi auttaa afaattista puhujaa sanahakutilanteissa, esimerkiksi täydentämällä ilmauksia tai tarjoamalla sanaehdotuksia. Keskustelukumppani saattaa kuitenkin huomaamattaan myös rajoittaa afaattisen ihmisen kommunikointia esimerkiksi esittämällä afaattiselle ihmiselle pääasiassa kyllä/ei -kysymyksiä (esim. Kävitkö tänään kävelyllä? Näitkö naapureita?), jolloin afaattisen ihmisen ilmaisu on vaarassa kapeutua kyllä/ei -vastausten sarjaksi (Wilkinson, 2010). Tämän voisi välttää keskustelukumppanin kouluttamisella! Näin puhevammaisten viikolla onkin mielekästä kysyä myös: – Miten sanoisit, jos keskustelukumppanisi ei voisi puhua?

Tässä on ylläolevan tekstin avainsanat PCS-merkkeinä. Tätä voi hyödyntää aiheeseen liittyvien keskustelujen tukena.

Kirsin mietteitä

Olen samaa mieltä tämän kirjoituksen otsikon kanssa ”Ihan niin kuin ennen – vain sanat puuttuvat”. Minä ymmärrän samalla tavalla kuin ennenkin. Ymmärrän kaiken, mitä puhutaan. En vaan sanottua saa sitä, mitä ajatuksissani on. Minulla olisi enemmänkin sanottavaa kuin mitä saan sanottua. Jos kaverini kertoo jotain, mitä hänelle on tapahtunut, minä pystyn kysymään ja kommentoimaan asiaa ymmärrettävästi. Mutta itse en pysty kertomaan sujuvasti itselleni tapahtunutta asiaa.

Välillä saattaa käydä kuitenkin niin, että sanon ääneen ja harkitsematta jotain tyhmää. Voisin kertoa esimerkin. Kun olin vierailemassa kaverilla, ja siellä oli paljon tavaraa pöydillä ja hyllyllä, niin sanoin ”Onpa täällä sotkuista”. Välittömästi tajusin, että olisinpa ollut hiljaa. Jonkinlainen suodatus puuttuu ajatuksista.


Valitettavasti en osaa sanoa, mikä ominaisuus keskustelukumppanissa vaikuttaa siihen, että tulen ymmärretyksi. Toiset ihmiset vaan ymmärtävät minua paremmin kuin toiset. Tutut ihmiset ymmärtävät parhaiten.

Tiinan mietteitä

Minulla on myös vähän samanlaisia aatoksia kuin kirjoituksen otsikossa. Itsestäni tuntuu, että nyt sanon tämän asian tosi hienosti, mutta sitten kun avaan suuni huomaan, että ei se onnistukaan.  Ei tule sanoja tai sitten ne on nurinperin. Keskustelussa tiedän, että minulla olisi sanottavaa tähän asiaan, mutta sanoja ei löydy. Tämä todella ärsyttää itseäni.

Välillä kun en saa millään sanottua, niin silloin on hyvä, jos keskustelukumppani kertoo omia juorujaan. Sen jälkeen pystyn kertomaan sen asian, mistä oli kyse.

Onneksi ystäväni on hyvä keskustelukumppani. Hän jaksaa kuunnella ja odottaa vastausta. Hän ei myöskään heti yritä laittaa sanoja suuhuni. Se on asian etenemisen vuoksi hyvä, vaikka kestääkin kauan. Minä en pysty hyväksymään itsessäni tätä hitautta.

2 thoughts

  1. Kiitos tekstistä! Afasia ei onneksi estä vuorovaikutusta, onhan se tosiaan paljon muutakin kuin puhetta. Eleitä, ilmeitä, äänenpainoja, vuorottelua.. Kiitos Kirsi ja Tiina, lisää #afasiakeskusteluja odotellessa!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s