Huumorilla mennään

#afasiakeskustelu / Asta ja Tiina/

Tutkimusosuuden on kirjoittanut puheterapeutti ja väitöskirjatutkija Asta Tuomenoksa, joka tutkii afaattisten ihmisten kotikeskusteluja

Photo by Bagas Muhammad on Unsplash

Huumori ja nauru ovat tärkeitä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kukapa ei esimerkiksi tahtoisi huumorintajuista kumppania? Myös terapiasuhteessa huumori on keskeistä. On jopa todettu, että afaattisten ihmisten kuntoutustulokset ovat paremmat, kun puheterapiassa nauretaan.

Arjen keskustelutilanteissa ihmiset nauravat yleisesti esimerkiksi silloin, kun ovat ymmärtäneet toisen puhujan puheenvuoron hauskana. Ihmiset nauravat usein myös silloin, kun he kertovat omista kommelluksistaan tai vastoinkäymisistään. Tällöin nauru ohjaa kuulijaa ymmärtämään, että puhuja ei ole niin sanotusti moksiskaan kertomastaan. Puhujan naurahdus voi myös toimia merkkinä siitä, ettei hänellä ole sillä hetkellä enempää sanottavaa, jolloin puheenvuoro voi siirtyä toiselle puhujalle.

Afaattisten ihmisten arjen keskusteluissa nauru toimii pääasiassa samalla tavalla kuin tavallisissa keskusteluissa (Madden ym., 2002). Poikkeuksena ovat kuitenkin sanahakutilanteet, jotka ovat afasiakeskustelussa yleisiä. Tutkimuksissa on todettu, että afaattiset ihmiset nauravat usein, kun he hakevat oikeaa sanaa ja pitkällisen yrityksen jälkeen epäonnistuvat siinä (Wilkinson, 2007). Tuolloin nauru ikään kuin merkitsee puheen virheelliseksi sekä osoittaa kuulijalle, että afaattinen ihminen on itse tietoinen vaikeudestaan. Näissä tilanteissa keskustelukumppani ei yhdy nauruun, vaan pyrkii auttamaan afaattista ihmistä sanahaussa. Tilanne on toinen, jos afaattinen ihminen naurun lisäksi kommentoi humoristisesti epäonnistunutta sanahakuaan. Silloin myös keskustelukumppani alkaa nauraa. Voidaan sanoa, että yhteinen huumorintaju on tuossa hetkessä löytynyt!

Nauru näyttää siis olevan afaattiselle ihmiselle erityinen voimavara vuorovaikutuksessa. Afasiaan ja sen aiheuttamiin kommunikointivaikeuksiin liittyy aina kasvojen menettämisen pelko. Onhan kyse aikuisesta ihmisestä, jonka sairaus ei välttämättä näy ulospäin. Käyttämällä huumoria ja naurua keskustelun ongelmatilanteissa afaattinen ihminen tuo esille pätevyytensä keskustelijana afasiasta huolimatta. Myös keskustelukumppanin hienoviritteinen toiminta sanahakutilanteissa, joko afaattista ihmistä auttaen tai hänen kanssaan nauraen, vahvistaa afaattisen ihmisen osallisuutta ja tasavertaisuutta vuorovaikutuksessa. Ja kuin sokerina pohjalla – nauru lisää yleistä hyvinvointia!

Tässä on yllä olevan tekstin avainsanat kuvina.

Tiinan mietteitä

Huumoria täytyy olla elämässä, muuten on tylsää. Olen aina tykännyt ja tykkään edelleen, kun kommunikointitilanteissa heitetään välillä vitsiä. Toivon, että kanssapuhujat huomaavat, että minulle voi heittää läppää. Minä ymmärrän huumoria ja käytän sitä itsekin.

Joskus minua tosin harmittaa, kun innostun kertomaan, ja sanat juuttuu. Sitten mielestäni juttu on pilalla. Aikaisemmin saatoin kertoa pitkiäkin juttuja viihdyttävästi, mutta sairastumisen seurauksena kaikki vaikeutui. 

Onneksi kaverit ovat säilyneet sairastumisesta huolimatta. He ymmärtävät minua hyvin verrattuna vieraisiin ihmisiin. Jos menen lukkoon eli en saa sanottua asiaa, heitän jonkinlaisen humoristisen heiton esim. ”voi,voi” tai ”oi,oi”. Näin keskustelukumppani tietää, että nyt on vaikeaa löytää sanaa ja alkaa ehdottaa sanoja. Joskus se auttaa joskus ei.

Minä tykkään ja käytän huumoria, mutta en vaadi, että kaikki ihmiset toimii niin. Huumori ei ole myöskään aina ihan hyvä juttu. On tilanteita, johon se ei sovi. Omasta mielestäni tiedän, milloin ei ole soveliasta käyttää huumoria.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s