Tutkimusosuuden on kirjoittanut puheterapeutti ja väitöskirjatutkija Sanna Lemmetyinen, joka tutkii apraktis-afaattisten ihmisten kommunikaatiotaidoissa tapahtuvia muutoksia ajan kuluessa.
# afasiakeskustelu / Tiina, Joni ja Sanna/
Puhuminen, eleet ja ilmeet ovat luonnollisia keinoja kommunikoida. Afaattinenkin puhuja pyrkii yleensä ensisijaisesti selviytymään keskustelutilanteista luonnollisin keinoin. Kun se ei onnistu, voi kuvallisista kommunikointikeinoista olla apua. Afaattiset puhujat ovat itse kertoneet käyttävänsä apuna eniten piirtämistä ja kuvista näyttämistä (Wray & Clarke, 2017). Kuvat voivat olla piirroskuvia, lehdestä leikattuja tai valokuvia. Ne voivat olla esillä kansiossa, tabletilla tai vaikkapa puhelimessa. Arjessa näitä kuvallisia kommunikointikeinoja usein vierastetaan, vaikka esimerkiksi puheterapiassa niiden käyttäminen osoittautuisikin ihan toimivaksi. Silti ne afaattiset puhujat, jotka käyttävät arjessaan puheen tukena muita keinoja, kokevat niistä olevan hyötyä (esim. Lämpsä & Ojala, 2015).
Piirtäminen ja aiheeseen liittyvän sopivan kuvan löytäminen vievät aikaa ja aiheuttavat siksi keskusteluun pitkiä taukoja. Puhekumppanilta tämä vaatii kärsivällisyyttä odottaa, kuunnella ja pyrkiä tulkitsemaan, mitä piirros esittää tai mitä kuvalla halutaan kertoa. Keskustelu voi tällöin tuntua puolin ja toisin haastavalta, mutta sitä kannattaa sinnikkäästi jatkaa. Afaattiselle puhujalle on nimittäin tyypillistä vetäytyminen sosiaalisista kontakteista, mikäli hän kokee, ettei kykene saamaan itseään ymmärretyksi (Wray & Clarke, 2017).
Ennakkoon valitut kuvat voivat olla toimivia keskusteluissa, joissa aiheet ovat toistuvia ja tuttuja. Kuvista osoittamalla afaattinen puhuja voi vastata puhekumppanin esittämiin suoriin kysymyksiin ja ottaa itsekin asioita puheeksi. Kuvien avulla voidaan kuitenkin kertoa vain niitä asioita, joita kuvamateriaalissa on tarjolla. Vaikka kuvia olisi paljon, voi tilanteeseen sopivan kuvan löytäminen olla vaikeaa. Kokemus kertoo, että kuvien käyttäminen onnistuu paremmin, kun kuvia lisätään käyttöön yhdessä ja afaattisen puhujan omien tarpeiden mukaan (myös Lämpsä & Ojala, 2015).
Piirtäminen mahdollistaa kertomisen, joihin valmiit kuvat eivät pysty (esim. Sacchett, 2002). Keskustelutilanteessa niin afaattinen puhuja kuin puhekumppanikin voivat käyttää piirtämistä jatkuvana puheen tukena. Afaattinen puhuja piirtää korvatakseen puuttuvaa puhettaan. Puhekumppanin piirrokset toimivat afaattisen puhujan ymmärtämisen tukena. Lisäksi esillä olevien piirrosten avulla afaattinen puhuja voi palata keskusteluissa käytyihin aiheisiin helposti myöhemminkin. Toisinaan jo pelkän viivan piirtäminen voi avata asiaa. Piirros muotoutuu pikkuhiljaa, mitä myös kumppani voi mielenkiinnolla seurata ja keskittyminen pysyy puheenaiheessa. Afasiassa kyky piirtää usein heikentyy, jolloin piirrokset ovat epäselvempiä ja yksinkertaisempia. On silti hyvä pitää mielessä, että harjoittelu parantaa piirtämisen taitoa myös afaattisella puhujalla. Heikentynyttä piirtämisen taitoa ei pidä arastella, sillä vastuu keskustelusta on myös puhekumppanilla. Hän esittää kuvasta tarkentavia kysymyksiä ja pyrkii siten tulkitsemaan sitä oikein.
Jonin mietteitä
Minä käytän keskustelun apuna tablettia, kännykkää ja joskus kuvia lehdestä tai kansiosta. – Kännykkä on aina mukana ja voin käyttää apuna vaikka sanomalehteä. Minulla on kuvakansio, mutta käytän sitä harvoin. Puheterapeutti antoi sen kauan kauan sitten. Se on yleinen malli, eikä ole suunniteltu minulle. Käytän tosi vähän kansiota, kännykkä ja tabletti ovat parempia.
Tottakai myös valokuvia kannattaa käyttää! Itse otan kuvia kaupassa ostoksista ja käytän apuna kauppalistan teossa. Otan kuvia ulkona, vaikka siitä missä olen menossa tai minne haluaisin mennä. Käytän näitä valokuvia sitten apuna muissa tilanteissa.
Piirtäminen ja kirjoittaminen onnistuvat minulta vähän. Piirrän harvoin. Kirjoitan oman nimen ja muita tietoja. Mallista osaan kirjoittaa muutakin. Kun laitan viestejä kännykällä, käytän tottakai emojeja ja meemejä ja videoita ja kaikkea apuna.
Minun kokemukseni mukaan muut ihmiset suhtautuvat kuvien käyttöön hyvin ja niistä on hyötyä, koska sanoja ei aina tule suusta. Avustajille ja äidille lähetän eniten kuvia. Toisten ihmisten kanssa kuvien käytöstä on kyllä hyötyä, toisten ei. Vieraat ihmiset suhtautuvat ihan ok, mutta näytän vähän kuvia vieraille. Tosi harvoin kukaan piirtää tai kirjoittaa minulle. Yleensä, kun puhutaan niin sanat löytyy. Käytän apuna mitä on lähellä, näytän esinettä tai kuvaa, mutta normaalisti yritän pärjätä puhumalla ja avustaja auttaa. Jos juttelen vieraan ihmisen kanssa, niin silloin käytän enemmän apuja ympäriltä.
Tiinan mietteitä
Tämä piirtäminen ja kirjoittaminen kommunikoinnin tukena ei ole oikein minun juttuni. Piirtäminen tai sanan kirjoittaminen ei auta minua löytämään sanaa tai ymmärtämään kerrottua asiaa. Oikein vaikeassa tilanteessa olen yrittänyt piirtää tai kirjoittaa. Yleensä asia on jo siinä vaiheessa ratkennut.
Kirjoitan kuitenkin erilaisia listoja muistin tueksi esim. lääkärissä käynteihin, puhelimessa asioidessa jne. Näitä olen tosin tehnyt koko ikäni, eli ne eivät liity vain afasiaan. Nykyään jos en muista avustajan tai terapeutin nimeä, varmistan nimen almanakasta ja siten voin jatkaa asian kertomista.
Minä en yleensä käytä myöskään kuvia puheen tukena ja yritän aina selviytyä puheella. Sairastuttuani minulla oli suppea kuvakansio, mutta en päässyt sen kanssa sinuksi. En kokenut hyötyväni siitä. En ymmärtänyt, enkä vieläkään ymmärrä, kuinka sen olisi pitänyt auttaa. Kansiossa oli vain ruokia ja juomia, eikä mitään oikeaan kommunikointiin. Onneksi minulla alkoi puhe kehittyä. En ole missään vaiheessa käyttänyt korvaavia keinoja puheen tukena. En ole niitä oikein ikinä ymmärtänyt, vaan yrittänyt aina selviytyä puhuen.
(O)saammeko jutella? 